Uutisia

 

28.9.2011: Pennut lähtevät kolmen päivän kuluttua uusiin koteihinsa ja meidän perhe huokaisee helpotuksesta :-) Pennuille tehtiin pentutesti ja kaikki osoittautuivat lupaaviksi villakoiran aluiksi.

Juntti on ollut uskomattoman hyvä kanalintuhaukkuja tänä syksynä. Juntille on ammuttu jo kolme lintua, kaksi ukkometsoa ja koppelo.

6.8.2011: Manta synnytti eläinlääkärin avustuksella kaksi poikaa ja yhden tytön viime yönä. Emä ja pennut voivat erittäin hyvin.

13.6.2011: Jaro astui Mantan kolme kertaa onnistuneesti, joten saapa nähdä saammeko pentuja elokuun alussa. Jännittää :-)

27.5.2011: Mantalla alkoi juoksu ja se astutetaan helatorstain aikoihin. Toivottavasti meillä on pentuja parin kuukauden päästä.

21.5.2011: Manta oli agi-kisoissa ja sai toisen nollansa ykkösistä :-) Toinen rata epäonnistui ohjaajan virheen takia.

14.4.2011: Juntti on nyt kastroitu. Täällä on niin paljon narttukoiria, että pikku pojan pää oli koko ajan ihan sekaisin ja ruoka ei maistunut. Muutenkin laiha koira laihtui entisestään. Ainut mikä maistui oli narttujen pissat, yök!

5.2.2011: Ellin toinen avoimen luokan toko-kisa ja mitä Elli tekeekään...puolessa välissä (kun minulla kiiltää jo ykköstulos silmissä) Elli hoksaa taas, että tuomari on paha mies ja alkaa lymyillä minun takana. Ei se oikeasti miehiä pelkää, koska lopuksi oli tuomarin ylin ystävä, mutta jotain se hoksaa ja alkaa lymyillä. Kyllä meinas mennä hermot. Tätä pelleilyä on tapahtunut ennenkin ja kurjinta on, etten tajua yhtään, mistä se johtuu ja kun treeneissä tätä ei ilmene, eikä agi-kisoissa, vaikka sielläkin on miestuomareita.

13.12.2010: Elli kävi kahden vuoden tauon jälkeen toko-kisoissa. Ensimmäinen avoimen kisa ja ohjaaja oli ihan kuutamolla, eikä tiennyt mitä pitää tehdä :-( Kakkos-tulos 147p. Tuomarina Päivi Lamminen.

6.11.2010: Elli siirtyi agissa kolmosiin!!! Nyt pidämme pienen tauon Ellin kans ja ensi vuonna Manta saa startata oikein kunnolla agi-uransa.

30.10.2010: Juntille ammuttiin tänä syksynä teeri ja ukko-metso :-) Kuvassa Juntti metson kanssa. Hyvä Juntti!

3.10.2010: Elli kävi luonnetestissä. Tuomareina Riitta Lehmuspelto ja Jari Keinänen. Tulos 125 ja laukausvarma.

13.9.2010: Tuloksia sivua päivitetty. Lisätty kaksi Mantan agi-videoa (jotka eivät vielä toimi).

31.7.2010: Juntti muutti meille Kempeleeseen. Juntti ja Pyry (valkoinen ruotsinhirvikoira) eivät tulleet enää toimeen ja päätimme ottaa Juntin meille asumaan. Nyt toivomme hartaasti, ettei Juntti hauku niin paljoa, että naapureilla ja meillä itsellä menee hermot. Toivotaan siis parasta :-)

21.2.2010: Juntin uusi virallinen nimi on Suvenkehrän Rommi. Onnea Juntille ja kasvattajalle hienosta kennelnimestä!

3.2.2010: Uusi 125 litrainen akvaario hankittu ja lisätty akvaariot-sivulle.

11.1.2010: Kajaanin näyttelystä suht huono saldo. Elli sai huippu arvostelun mutta hävisi jälleen kerran aprikoosille. Juntti väsähti viiden tunnin odottelusta niin, että kehässä se ei suostunut liikkumaan kunnolla ja laski hännän alas, kun tuomari tuli lähelle. Arvostelu muuten hyvä, mutta turkista ja esiintymisestä huomautus. Turkissa on pentukarva tumppuuntuneena pohjalla ja se pitäis saada pois. 

4.1.2010: Päivitetty akvaario-sivua ja tulos-sivua. Lisätty Kalat-galleria.

27.10.2009: Uusia tuloksia + Juntille ammuttiin ensimmäinen lintu, koppelo, syyskuussa Pudasjärvellä.

23.2.2009: Esittelyssä uusi koiramme Juntti!

9.5.2008: Parempilaatuinen sukutaulu päivitetty sekä pentueen että Mantan sivuille.

2.4.2008: Pennut ovat muuttaneet uusiin koteihinsa, Ellin seuraksi kotiin jäi pikkuinen karvapallo Alya (eli Manta) :)

26.3.2008: Pentusivulle lisätty kuvat pennuista.

6.3.2008: Kaikki pennut ovat nyt varattuja!

29.2.2008: Kuvia pennuista 3 ja 4 viikon iässä galleriassa. Ellin sivut on nyt julkaistu englanniksi :) / New pics of puppies in gallery. Pages are now published also in English :)

14.2.2008: Uusia kuvia pennuista galleriassa. / New pictures of puppies in Gallery. (Please be patient, pages in English are in progress!)

5.2.2008: Pennut on nimetty taivaan tähtien mukaan, kuvagalleriaan pääsee tästä!

3.2.2008: Elli synnytti perjantaina 1.2. peräti 7 pentua :)

12.1.2008: Ellin ultrassa näkyi 3 pentua. Pentujen odotetaan syntyvän vkolla 6.

19.11.2007: Elli odottaa treffeille pääsyä, pennut ovat suunnitelmissa tulevaksi kevääksi! Katso lisää Pennut-sivulta.
Muita päivityksiä: Ellin infosivua päivitetty, tokotuloksia ja linkkejä lisätty, sekä uusi toko-aiheinen kuvagalleria tehty.

12.3.2007 Sivut tehty